Vanhempi rikoskonstaapeli 08.05 virka [Finland]


 

TYÖPAIKAN ESITTELY
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen keskuspaikkana toimii Espoon pääpoliisiasema ja muut poliisiasemat ovat Kirkkonummella, Lohjalla ja Raaseporissa. Vastaamme alueellamme yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidosta, rikosten ja häiriöiden ennalta estämisestä sekä rikosten esitutkinnasta ja syyteharkintaan saattamisesta. Tätä työtä meillä tekee noin 560 henkilöä, joista poliiseja on noin 450. Poliisilaitos on kaksikielinen ja enemmistön kielenä on suomen kieli.
Kumppaneitamme ovat alueen kuntien lisäksi mm. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Rajavartiolaitos sekä Puolustusvoimat alueellamme sijaitsevine varuskuntineen.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella sijaitsee 10 kuntaa Espoosta Hankoon. Poliisilaitoksen alueella on erilaisia liikenteellisiä erityispiirteitä, kuten neljä vilkasta valtaväylää, metro, raide-Jokeri, maan suurimpia kauppakeskuksia, sekä vastakohtana monipuolinen luonto, merenrantaa ja järviä. Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo toimii vilkkaana elinkeinoelämän keskuksena. Idylliset Hanko ja Tammisaari merenrantoineen ja kesätapahtumineen tuovat toisenlaisen näkymän toimialueesta.
Työpaikan tiedot: Espoon pääpoliisiasema Nihtisillankuja 4 02630 Espoo

TEHTÄVÄN KUVAUS
Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle haetaan vanhempaa rikoskonstaapelia talousrikostutkintatehtäviin.

Talousrikostutkinnassa tehdään talousrikoksien ja harmaan talouden juttujen esitutkintaa sekä suoritetaan niihin liittyvien asioiden esikäsittelyä. Talousrikostutkinta suorittaa myös rikoshyödyn jäljittämiseen ja takaisinsaantiin liittyviä tehtäviä
sekä valvoo liiketoimintakieltojen noudattamista. Rikostutkijan tehtävänä on tutkia perinteisiä talousrikoksia (vero-, velallis ja kirjanpitorikokset) sekä mm. ympäristö-, työ- ja yrityssalaisuusrikoksia. Osaltaan myös kansainvälinen- ja ammattimainen rikollisuus (mm. työperäiset ihmiskaupparikokset) kuuluvat yksikön tutkintavastuulle Länsi-Uudenmaan alueella. Talousrikosyksikkö tutkii osaltaan myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä rikosasioita.

VAATIMUKSET
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta ja osaamista esitutkinnasta sekä kykyä ja halua kehittyä rikostutkijana. Aiempi kokemus talousrikostutkinnasta voidaan katsoa eduksi, mutta ei ole välttämätön. Myös muu tutkintaa tukeva poliisikokemus voidaan katsoa eduksi.

Hakijalta odotamme oma-aloitteisuutta, motivaatiota pitkäjänteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä hahmottaa ja hallita laajoja asiakokonaisuuksia. Jos sinulla on ennakkoluuloton ja kehittävä ote työelämään, saatat olla etsimämme henkilö.
Vanhemman rikoskonstaapelin virkaan erityisinä kelpoisuusvaatimuksina on (Asetus poliisin hallinnosta 16§ (16.2.2017/105) poliisin ammattikorkeakoulututkinto, poliisin perustutkinto tai poliisimiehistön virkatutkinto.

Yleiset kelpoisuusvaatimukset: Virkaan voidaan nimittää valtion virkamieslain (19.8.1994/750) 7 §:n mukaan vain Suomen kansalainen. Virkamieheksi nimitettävän tulee valtion virkamieslain 8 §:n mukaan olla täyttänyt 18 vuotta.

Kielitaidosta on säädetty valtioneuvoston asetuksella poliisin hallinnosta (158/1996) 16 a §:ssä. Poliisilaitos on kaksikielinen.
Kielitaitoa koskevat vaatimukset
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Suomi - Suullinen: Hyvä, Kirjallinen: Hyvä, Ymmärtäminen: Hyvä
Ruotsi - Suullinen: Tyydyttävä, Kirjallinen: Tyydyttävä, Ymmärtäminen: Tyydyttävä

Tehtävän vaativuustaso on 08.05 (2819,83 €/kk). Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaisia suoritus-, olosuhde- ja kokemusosalisiä enintään 48 %, talousrikostutkintalisää 100 €/kk ja pääkaupunkiseutulisää.

Tehtävä voi alkaa sopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä voidaan käyttää enintään 6 kuukauden koeaikaa.
Vakinainen.
Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).
Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Sähköiset hakemukset ensisijaisesti tämän rekrytointijärjestelmän kautta. Mikäli hakemus toimitetaan sähköpostitse tai postitse, tulee sähköpostin aiheena, kirjekuoressa ja itse hakemuksessa selvästi mainita haettavan tehtävän ID nro 26-2007-2023.

Hakemuksen liitteeksi pyydetään nimikirjanote, ansioluettelo ja/tai vastaavat asiakirjat, joista ilmenevät kelpoisuusvaatimusten täyttyminen myös vaaditun kielitaidon osalta.
Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta.
ID: 26-2007-2023

Yhteystiedot: Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Mainitse ilmoituksen ID hakemuksessa ja kirjekuoressa.
Postitse: [email protected]
Christian Blomqvist, Rikoskomisario, 0295 439 160
Marjut Kronlund, Rikoskomisario, 0295 438 140
Kai Käkelä, Rikosylikomisario, 0295 439 112
Työpaikan osoite: 02630 Espoo
Työ alkaa: 01.01.2024
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Määräaikainen
Hakuaika päättyy: 05.12.2023 14:15
Jätä hakemus: https://haku.valtiolle.fi/spa/public/apply?guidAssignment=dd0639ce-c078-...
Ilmoitus jätetty: 15.11.2023 00:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: 71fd9ce0-4045-461f-a8a7-f0a51dcca680

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

.


Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
Espoo
Uusimaa
Kokopäiväinen, Määräaikainen ja projektityö

Julkaistu 15.11.2023

$ads={2}


 

.

$ads={1}

Post a Comment

Previous Post Next Post

Sponsored Ads

نموذج الاتصال